Month: March 2017

Eräs ystäväni huomautti, että Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara oli esittänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien totaalikieltäytyjiä:

Millä tavalla valtioneuvosto aikoo kehittää kansalaisten tasa-arvoista kohtelua maanpuolustuksessa, jotta ns. totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista voidaan luopua kansallisesta kriisivalmiudesta tinkimättä?

Kieltämättä muotoilu on hivenen perussuomalainen (“kansallisesta kriisivalmiudesta tinkimättä”), mutta koin kuitenkin miellyttävänä tiedon, että olen ainakin yhden perussuomalaisen kanssa samaa mieltä jostain maanpuolustusta koskevasta kysymyksestä.

Tietenkin saman puolueen riveissä olevan puolustusministeri Niinistön vastaus oli odotettavasti lähinnä naurettava. Tiivistettynä argumentin alku on: laki sanoo, että näin on. Loppupuoli: koska meillä on asevelvollisuus, tulee aatteellisesta kieltäytymisestä rangaista. Vastauksessa ei puututa sanallakaan Elovaaran esittämään perusteluun kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta. Toisaalta vastauksen ansiona on se, että se pitää siviilipalvelusta rangaistuksena ja esittää armeijankin vapaudenmenetyksenä.

Suomen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Asevelvollisuusjärjestelmän toimivuus ja asevelvollisten yhdenvertaisuus edellyttävät, että palveluksen suorittaminen on pakollista ja että velvollisuudesta kieltäytymisestä seuraa tehokas ja tavoiteltavaan hyötyyn nähden oikeasuhtainen seuraamus. Niin sanotusta totaalikieltäytymisestä seuraavana hyötynä olisi 6-12 kuukauden mittaista henkilökohtaista vapautta rajoittavan palveluksen välttäminen. Jotta totaalikieltäytymisestä ei tule vaihtoehtona liian houkutteleva, on myös siitä seuraavan sanktion oltava suhteellisen ankara.

Niinistö siis ohittaa täysin kysymyksessä esitetyn tasa-arvopointin ja päätyy seuraamaan melko tallattua polkua asevelvollisuuden kiertämisen hyödyistä yksilölle olettaen jo lähtökohtaisesti sen olevan haitallista yhteiskunnalle. Hän ei lisäksi mainitse ollenkaan erillisryhmiä vastauksessaan. Lisäksi hän toteaa, että

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneen tulkintakäytäntönsä mukaan pitänyt ehdotonta vankeusrangaistusta hyväksyttävänä ja oikeasuhtaisena seuraamuksena totaalikieltäytymisestä.

Tästä haluaisin todisteen.

No, Niinistön vastauksesta suivaantuneena aloin kaivella eduskunnan arkistoja tarkistaakseni, kuinka usein aseistakieltäytyjistä on tehty kirjallisen kysymys eduskunnalle. Vastaus: monta kertaa. Poimin joukosta muutaman kiinnostavan tapaukset, joihin esitän huomioita tässä.

Vuoden 1992 syyskuussa usea kansanedustaja kysyi:

Porin Prikaatiin määrätty alokas Kaj Raninen on ollut 8.4.1992 lähtien yhtäjaksoisesti vapautensa menettäneenä. Hän kieltäytyy suorittamasta aseellista tai aseetonta palvelusta sekä siviilipalvelusta. Raninen on ilmoittanut asevelvollisuuden vastustamisensa omantunnonsyihin perustuvaksi, mutta kuitenkin poliittiseksi teoksi. – -Mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä kehittääkseen palveluksesta kokonaan kieltäytyviä koskevat säännöksiä?

Mikä tässä on mielenkiintoista? En tiennyt, että aiemmin asepalveluksesta ei voinut kieltäytyä (ts. siitä ei voitu antaa tuomiota). Ainoastaan siviilipalveluksesta kieltäytyvillä oli ilo palvella 197 vuorokautta ehdotonta vankeutta.

Tapaus 2: Ville-Veikko Hirvelä ei saanut työskennellä Turun Emmauksessa vankeutensa aikana (tai siviilipalveluksessa), ja siten tuomiosta aiheutui suoria tulonmenetyksiä Angolalaisille sotapakolaisille.

Totaalikieltäytyjä Ville-Veikko Hirvelä on kärsinyt kuuden kuukauden 17 päivän vankeustuomiota tämän vuoden huhtikuun 13. päivästä alkaen Pansion työsiirtolassa, josta hänet siirrettiin Turun keskusvankilan sairaalaosastolle hä- nen aloitettuaan 15. syyskuuta nälkälakon. Hirvelän vankeustuomio olisi kuitenkin ollut vältettävissä, mikäli hänelle olisi ollut tarjolla sisällöltään ja olosuhteiltaan hänen vakaumustaan vastaavaa palvelua. Ville-Veikko Hirvelä valitsi mieluummin vankeuden kuin siviilipalveluksen, koska tämä vaihtoehto aiheutti vähemmän haittaa niille ihmisille, joille hän koki olevansa ratkaisustaan suurimmassa vastuussa – Angolan sotapakolaisille.

Hirvelän tapaus oli muutenkin mielenkiintoinen: hän valitti, ettei voinut kieltäytyä vankilassa tarjoillusta, ei-dyykatusta ruoasta, ja että vankilan elintaso oli liian korkea.

Hirvelän mukaan lain takaamat “kohtuulliset elinolot” vankiloihin olisi pitänyt mitata sen mukaan, voidaanko vastaavat elinolot turvata kaikille maailman ihmisille.

Mikä on sinällään mielenkiintoinen pointti egalitaarisesta näkökannasta; koko vankilan käsite sotii toisaalta yksilönvapauden periaatetta vastaan, mutta toisaalta vangeille pyritään turvaamaan kohtalaisen korkea elintaso suomalaisissa vankiloissa (asia, mistä usein kuulee vitsailtavan ja valitettavan vankeusrangaistuksista puhuttaessa), siten osittain kieltäen rangaistuksen rangaistuksenomaisuus. Tämä pelaa siten kuriyhteiskunnan sääntöjen mukaisesti: ruumista ei ole tarve kurittaa enemmän kuin on välttämätöntä sen tekemiseksi tottelevaiseksi.

Ainiin: angolalaiset sotapakolaiset eivät ikinä saaneet rahojaan eikä Hirvelää armahdettu.

Tapaus 3 on lähinnä hauska vastauksensa takia. Kysymys on täysin relevantti: totaaleille rapsahti usein kieltäytymistuomion päälle tuomioita esimerkiksi karkuruudesta. Vastauksessa kuitenkin viimeiseen kahteen kappaleeseen asti puolustusministeri Enestam piti kiinni tutusta linjasta “tästä sopii rangaista koska se on laitonta” – mikä on absurdia ottaen huomioon, että kyse on nimenomaisesti lainsäätämisvaltaa käsissään pitävästä henkilöstä, jolta kysyttiin lainsäädännön muuttamisesta. “Tätä ei tule sallia, koska se on laitonta” on nykyäänkin yllättävän yleinen vastaus moneen kirjalliseen kysymykseen.

Sanottakoon kuitenkin, että lopussa puolustusministeri ikäänkuin ohimennen toteaa asian olevan ongelma, muttei sellainen, joka vaatisi korjausta.

Näitä löytyy eduskunnan arkistoista runsain mitoin. Luin suurimman osan kursorisesti läpi, mutta varmasti missasin joitain helmiä. Vastaukset ovat väistämättä samankaltaisia kuin Niinistön vastikään antama, sillä totaalikieltäytyjien tilanne Suomessa on muuttunut tuskastuttavan hitaasti.

TJ113