Vapaaehtoisarmeija ja luokkayhteiskunta

Mietin tämän tekstin julkaisemista pitkään, sillä vapaaehtoisarmeijan järjestämiskysymys ei vielä ole ajankohtainen, jolloin tämä aihe ei vielä kosketa juuri ketään. Lisäksi tekemäni pointti on mielestäni kohtalaisen itsestäänselvä ja toteutuu nykymuotoisessakin armeijassakin tietyssä laajuudessa. Toisaalta, jos puolustuksemme tullaan järjestämään jossain vaiheessa vapaaehtoisjärjestelmällä, on tärkeää, että kysymyksen luokka-aspektista on keskusteltu riittävästi, jottei sen järjestäminen tule olemaan läpinuijimisasia eduskunnassa.

Kyllä, tässä blogissa on pariin otteeseen puhuttu palkka-/vapaaehtoisarmeijan puolesta. Se on suosituin nykyaikainen malli rakentaa puolustus ja vaikkapa Ohi On -kampanjan valinta korvaamaan nykyisen armeijan. Linkin takana on kantoja Vihreältä Miesliikkeeltä, Sadankomitealta ja Maanpuolustuskorkeakoululta sekä esimerkkejä siitä, miten muissa Pohjoismaissa on maanpuolustus hoidettu.

Esitetyt kannat ovat täysin oikeutettuja ja uskoisin vapaaehtoisarmeijaan siirtymisen paikkaavan joitain ilmeisempiä ongelmia maanpuolustusjärjestelyssämme ja toimivan avauksena toisenlaisen politiikan suhteen.

Problematiosidaan kuitenkin kantaa hieman ja maalataan vältettäviä sudenkuoppia: väitän, että vapaaehtoisarmeijaan varomattomasti siirtyminen saattaa syventää sotaväen luokkajakoa ja etäännyttää tosiasiallista päätäntävaltaa käyttävän ihmisryhmän sotaan osallistuvista ihmisistä, täten myös madaltaen sotajoukkojen käyttämisen kynnystä konfliktitilanteessa (tai pahimmassa tapauksessa konfliktin käynnistämisessä).

Suomessa on ollut sotien jälkeen runsaasti sosiaalista liikkuvuutta: ihmiset ovat nousseet koulutuksen ja muiden vastaavien seikkojen avulla ylempään yhteiskuntaluokkaan kuin mihin syntyivät. Tämä on luontevaa “skandinaavisen mallin” puitteissa, jota Suomikin on omalla tavallaan toteuttanut. Tässä, kuten hyvin tiedämme, on kyse sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltiosta, jossa kaikki kansalaiset kuuluvat hyvinvointivaltion tuottamien etujen piiriin, ja järjestelmää tasapainotetaan tulonsiirroin. Kyseessä on siis jonkinnäköinen distributiivinen tulkinta (tai oikeammin kompromissi) sosialismista verrattuna tuotannon kollektivisoimiseen.

Suomi on kuitenkin ollut siirtymässä poliittisessa diskurssissa vahvasti Anglosaksiseen “hyvinvointivaltioon” päin. “Miten niin?” kysyt. Minä kerron. Wikipediakin tietää, että

Anglosaksinen malli tunnetaan myös liberaalina hyvinvointivaltiona. – – Yhteiskunta jakaa vähävaraiset avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Verokanta ja tulonsiirrot ovat alhaiset ja valtion sosiaalimenojen osuus BKT:sta vähäinen. Työn merkitys ja arvostus on suuri. Järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja hyväntekeväisyys on huomattava osa hyvinvointipalvelujen rakennetta. Yksityinen sektori osallistuu hyvinvointipalvelujen kustannuksiin työpaikkaetujen ja yksityisten sosiaalivakuutusten kautta.

Eikö kuulostakin tutulta, jos mietit yhtään viimeaikaista poliittista puhetta Kokoomuksen tai Keskustan edustajien suusta?

Seuraava kysymys on tietenkin, miksi kirjoitan hyvinvointivaltion murentumisesta, kun tarkoitukseni on puhua vapaaehtoisarmeijasta.

(C) Cleon Peterson

Oletetaan hetkeksi, että Kokoomus saa läpi haluamansa (ja miksi ei saisi – Kokoomuksen asettama diskurssi dominoi tällä hetkellä poliittista kenttää ja muut puolueet asettavat talouspoliittisen linjansa liki poikkeuksetta suhteessa heihin ja heidän käyttämäänsä kieleen), eli korkeakouluihin tulee lukukausimaksut. Tällöin yhä useampi köyhemmistä perheistä tuleva nuori ei kykene maksamaan lukukausimaksuja tai omaa koulutuksen jälkeenkään riittävän turvallisia tulevaisuudennäkymiä opintolainan takaisinmaksuun. Tällöin he, todennäköisemmin kuin varakkaammista perheistä tulevat nuoret, valitsevat mennä armeijan leipiin tienaamaan rahaa ja viettämään välivuotta ennen kuin päättävät opintojensa aloittamisesta tai työelämään siirtymisestä.

Ilman maksullista koulutustakin on selkeää, miksi palkka-armeijamalli suosisi rikkaiden perheiden vesoja. On kilpailuetu päästä nuorempana työelämään koko koulutusputken läpikäytyään. Opintotuen pienentyessä ja tukikuukausien vähentyessä suurempi ja suurempi osa opiskelijoista tulee opintojensa ohessa tai ennen niitä tekemään töitä. Miksei siis viettää vuotta Puolustusvoimien palkkalistoilla ja kerryttää edes vähän säästöjä? Tällöin köyhemmistä oloista ponnistavat paitsi muodostaisivat puolustuksemme bulkin, he myös pääsisivät koulutukseen epävarmemmin ja työelämään myöhemmin (käytännössä varmistaen altavastaajuutensa kilpailutilanteessa), täten myös pysyen köyhempinä.

Jos näin käy, ainoa ryhmä jolla on todellista kannustusta käydä armeija on köyhempien luokkien edustajat. Sotaan päätyvät köyhät, eikä eliitillä ei ole ainakaan henkilökohtaista intressiä suojella köyhien jälkikasvua. Tämän periaatteessa se, mitä Yhdysvalloissa on käynyt ja mikä on historiallisesti melko usein ollut myöskin kohdalla.

Tarkoittaako tämä, että koko hankkeesta tulisi luopua? Ei tietenkään! Sen rakentamisessa tulee vain olla varovainen. Se vaatii jonkinlaisen vakauttamismenetelmän, muuten koko järjestelmästä tulee sanalla sanoen paska. Mikä tämä kannustin/vakautin/rakenne on? Siihen minulla ei ole vastausta.

TJ8