Kesän ensimmäiset helteet ovat olleet todella turhauttavaa aikaa olla vangittuna. Sisälläolosta aiheutuva huono omatunto ja erittäin rajoitettu mahdollisuus osallistua mihinkään tapahtumaan tuntuvat yllättävän rankoilta, kun ne ovat kuitenkin aivan nurkan takana. Kaiken päälle olen yksin kotona koiran kanssa tekemässä joitain projekteja valmiiksi, joten jopa siirtymien kauneuden aiheuttama ahdistus on normaalia vahvempaa.
Pitkäperjantaina olin etuoikeutettu olla heräämättä kuudelta. Näin aamuyöllä unta, jossa flaneerasin pitkin jonkin etäisesti Etu-Töölöä muistuttavan kaupunginosan 
katuja. Pysähdyin välillä kahvilla torilla vain istumaan ja tarkkailemaan ympäristöäni ja siellä puuhastelevia ihmisiä, kunnes jatkoin päämäärätöntä kuljeskeluani tuntemattoman kaupunginosan syövereissä. Huomasin antikvariaatin syrjäisemmän kadunkulmassa. Löysin valikoimista muutaman kirjan, joita olen etsinyt pidempään. En enää muista muita kirjoja kuin Walter Benjaminin Keskuspuiston. Kun palasin eteiseen hakemaan lompakkoni repustani, myyjä sammutti jo valoja. Antikvariaatti oli menossa kiinni. Kysyin häneltä kuitenkin, olisiko hänellä hyllyssä Gustav Meyrinkin Golemia. Hän kävi etsimässä kauhu- ja fantasiahyllystä, muttei löytänyt kyseistä teosta. Muut ostokseni maksoivat 25 euroa. Poistuin myyjää kiitettyäni takaisin kadulle ja muistin aikataulun.
Kaipaan hidasta, liki päämäärätöntä kuljeskelua pitkin kaupunkia. Nyt kaupunkitila näyttäytyy minulle vain jonain, joka on pisteiden A ja B välissä. Uneni välitti minulle toiveeni kahdesti muutettuna: ensin se näytti minulle mitä toivon ja sitten toivon toteutumisen esteen Benjaminin Keskuspuiston muodossa.
En ole lukenut Keskuspuistoa vielä. Benjamin kuuluu siihen joukkoon kirjoittajia, jotka haluan lukea suomeksi, joten odotan törmääväni harhaillessani (eli vapauduttani) Tutkijaliiton käännökseen jossain antikvariaatissa. Yhdistän Keskuspuiston sitä lukematta situationistiseen liikkeeseen ja psykomaantieteeseen, joista olen lukenut hieman enemmän. Haluan kuitenkin pitää tämän lyhyenä, joten ohjaan sinut vain lukemaan toisen viitteen. Siellä kaikki on selitetty hyvin ja lyhyesti, ja yhteys liikkumisen tai derivoinnin rajoittamiseen valvontarangaistuksessa on melko ilmeistä.
Mikä on henkinen tilani nyt? Horisontti on painunut ylös ja maa vallannut koko
näköpiirin. Näkökenttä on todella suppea. Ensimmäiset 50 päivää menivät odottamattoman nopeasti, mutta nyt päivät ovat valuneet todella hitaasti. Mieliala on muuttunut ajoittain ahdistuneesta, mutta kohtalaisen optimistisesta lähinnä ankeaksi ja harmaaksi. Ei pakokauhua, ei jatkuvaa ahdistusta, lähinnä tyhjä olo. Onneksi on jatkuvaa stressiä, jolla voi peittää ahdistuksen.
En ole varma, mitä Golem symboloi unessani. Ehkä otsassani lukee met – “hän on kuollut”. Tai sitten haluan Prahaan. Todennäköisesti jälkimmäistä. Toivottavasti jälkimmäistä. Se olisi vähemmän kliseistä.
TJ 97
- Maanmittauslaitos: Kuljeskelusta ja psykomaantieteestä
- Walter Benjaminin Keskuspuiston englanninkielinen käännös