Foucault näki kuriyhteiskunnan toimintoja kuvatessaan oman aikansa olevan jo muutostilassa, mutta kuvaili lopulta melko vähän kuriyhteiskuntaa seuraavan hegemonisen yhteiskunnan muotoa. Gilles Deleuze vei lyhyessä tekstissään Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin Foucault’n ajatuksia eteenpäin ja hahmotteli uutta hegemonista tilaa, kontrolliyhteiskuntaa. Deleuzen teksti on todella lyhyt ja tiivis, ja suosittelenkin lukemaan sen, sillä kaluan tässä lähinnä luita ja toistan vain Deleuzen (tai Jussi Vähämäen) sanoja. Teksti on loistavasti kirjoitettu ja älyä säkenöivä, joten lue se!
Miten kontrolliyhteiskunta eroaa kuriyhteiskunnasta? Haastattelussaan Halu ja nautinto (1994) Deleuze sanoi, että
– – vallan dispositiivit eivät enää tyydy olemaan normalisoivia, ne pyrkivät olemaan (seksuaalisuutta) rakentavia. Tyytymättä enää muodostamaan tietoja, ne rakentavat totuutta (vallan totuutta). Ne eivät enää viittaa kaikesta huolimatta negatiivisiin kategorioihin (hulluus, rikollisuus interoinnin paikkana), vaan pikemminkin positiiviseen kategoriaan (seksuaalisuus).
Tämä kehitys on mielenkiintoinen: suvereniteettiyhteiskunnasta, jossa vallankäytön tavoitteena oli hallita ja anastaa, siirryttiin kuriyhteiskuntaan, joka pyrki organisoimaan yhteiskunnan voimat tehokkaasti alistamalla kehot koneen osiksi. Kuriyhteiskunta onnistui tavoitteissaan individuoimalla massan soluihin seinin ja käsittein erilaisissa panoptisissa instituutioissa. Kontrolliyhteiskunnassa nämä instituutiot ovat avautuneet ja levittäytyneet ympäri yhteiskuntaa. Suljetut instituutiot olivat valumuotteja, joissa ihmiset yksilöitiin ja normalisoitiin tietyn identiteetin mukaiseksi. Kontrollit taas muokkaavat yksilöitä paljon hienovaraisemmin keinoin: moduloiden ja varioiden. Täten se rakentaa ennen kaikkea positiivisia kategorioita ja käsitteitä, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä.
Deleuze käytti moottoritietä havainnollistamaan kurin ja kontrollin eroa. Moottoritie ei sulje ihmisiä tiettyyn tilaan, mutta rakentamalla useita teitä lisätään kontrollivälineitä. Ihmiset eivät silloin ole ikinä pakotettuna paikalleen, mutta täydellisesti kontrolloituja päämääriensä suhteen. Kontrollin kohteena ovat juuri ruumiillisen ja henkisen toiminnan mahdollisuudet.
Yksilöinnin keinot ja tavoitteet ovat myös erilaiset näiden kahden yhteiskuntajärjestyksen välillä. Kuriyhteiskunta muokkasi massasta massa-yksilöitä, mutta kontrolliyhteiskunnassa yksilöistä tulee dividuaaleja (vrt. in-dividuaali). Tehtaassa yksilöistä muovattiin kone, joka toimi tehokkaasti tehtaanomistajaa hyödyttäen, kun taas yrityksessä kannustetaan yksilöitä kamppailemaan keskenään ja siten saatetaan yksilöt kontrolloitaviksi kannustimin sekä ennen kaikkea estetään yksilöiden liittoutuminen kilpailuasetelmaa rakentamalla. Pelko korvataan ahdistuksella.
Kontrolliyhteiskunta näyttäytyy myös läpikotaisemmin konsistentilta kokonaisuudelta verrattuna kuriyhteiskuntaan. Kuriyhteiskunnassa instituutiot olivat erillisiä, ja jokaisessa instituutiossa oli tietyssä mielessä omat sääntönsä; jokaisessa instituutiossa aloitettiin alusta. Kontrolliyhteiskunnassa mitään ei lopeteta, sillä “yritys, koulutus (formaatio) ja varusmiespalvelus ovat yhden ja saman modulaation, yhden ja saman universaalin deformaattorin rinnakkaisia ja metastabiileja tiloja.”
Kontrolliyhteiskunta nousi vallan instituutionaalisen oikeutuksen tullessa kyseenalaisiksi ja uusliberaalin ideologian noustua hegemoniseksi. Suljetut tilat ovat jossain määrin tiensä päässä. Koulut, sairaalat, vankilat, armeijat ja tehtaat ovat kriisissä, ja niille on jo käytännössä aloitettu poliittinen saattohoito “välttämättömien uudistusten” muodossa. Kontrollit välttävät kiinnittymistä näihin kuoleviin instituutioihin ja kohdistuvat suoraan ihmisten toiminnan mahdollisuuksiin suoraan yleisen kautta. Vähämäki kirjoittaa tästä ansioituneessa esipuheessaan Deleuzen tekstiin seuraavasti
[kontrollien] kohteena ovat elämän mahdollisuudet ylipäätään (niin ruumiilliset kuin henkiset). On tärkeä huomata, että kontrollit eivät toimi enää sisäisen ja ulkoisen, poikkeuksen ja normin välisen erottelun kautta. Kontrollit myös välttävät sitoutumista määrättyyn instituutioon ja ne hakevat oikeutuksena yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Tämän takia mediat ja kommunikaatio ylipäätään ovat kontrolliyhteiskunnissa tärkeässä asemassa. Siksi etiikka tai moraalisesti oikea syrjäyttävät modernien demokraattisten yhteiskuntien kulmakivinä toimineet muodolliset lait ja niiden instituutiot.
Eri yhteiskunnissa on eri vallankäytön hegemonia, ja suvereeni valta, kurivalta ja kontrollivalta elävät meilläkin rinnakkain. Olemme kuitenkin siirtäneet pääosan tuotannostamme “kolmannen maailman” maihin, jotka ovat täten edelleen kuriyhteiskunnan ajassa. Meidän yhteiskunnassamme prekarisoituminen valtaa alaa, tehtaat on lakkautettu, sote-uudistus on muokkaamassa terveydenhuoltoamme, yliopistot työnnetään enemmän ja enemmän yksityisen sektorin syliin ja valjastetaan tuottamaan “asiantuntijoita” ja niin edelleen. Kaikki yhteiskunnassa muotoillaan yrityksenomaiseksi, sillä yritys on kontrolliyhteiskunnan paradigmaattinen ilmentymä siinä missä vankila oli kuriyhteiskunnan. Siitä pääsemmekin tämän blogin kannalta keskeiseen kysymykseen.
Valvontarangaistus
Mihin valvontarangaistus sopii tässä skeemassa? Tällä kertaa kysymykseen ei tarvitse edes mennä analyysin kautta, vaan voin lainata suoraan Deleuzea (lihavointi on allekirjoittaneen):
– – olemme jonkin uuden alussa: Vankilajärjestelmässä “korvaavien” rangaistusten etsiminen ainakin pikkurikoksiin ja tuomitut tiettyinä tunteina kotonaan pysyttelemään pakottavien elektronisten kaulapantojen käyttö. Opetusjärjestelmässä jatkuvan kontrollin muodot ja jatkuvan kasvatuksen vaikutus kouluun, sitä vastaava kaiken tutkimuksen hylkääminen yliopistoissa ja “yrityksen” tuominen koulutuksen kaikille tasoille. Sairaalajärjestelmässä: uusi lääketiede “ilman lääkäriä ja potilasta”, joka kohdistuu mahdollisiin sairauksiin ja riskiryhmiin, ei tosiasiassa ole osoitus liikkeestä kohti yksilökeskeisyyttä, kuten väitetään, vaan se korvaa yksilöllisen tai numeerisen ruumiin kontrolloitavan “dividuaalisen” materian koodilla. Yritysjärjestelmässä: uudet tavat käsitellä rahaa, tuotteita ja ihmisiä, jotka eivät enää kulje vanhan tehdasmuodon läpi.
Mitä minun tarvitsee edes sanoa tuon jälkeen? Deleuzen teksti kuvaa yhteiskuntamme muutosta liki täydellisesti ja “elektroniset kaulapannat” eivät ole valvontarangaistuksessa kaulassa vaan nilkassa, mutta ennuste oli melko täydellinen. Toisaalta reaalisesti valvontarangaistus onnistuu kuitenkin olemaan jonkinlainen bastardimuoto kuri- ja kontrolliyhteiskunnan väliltä. Yhtäältä sen mekanismit ja tekniikat ovat suoraan Deleuzen kuvauksesta, mutta toisaalta rangaistus suosii edelleen tiettyä porvarillista elämäntyyliä ja vakautta. Toisaalta se yrittää vuotaa yhteiskuntaan ja helpottaa markkinavoimien harjoittamaa eksploitaatiota, toisaalta käyttää institutionaalisia, medikalisoituja oikeutuksia vallankäytölleen. Se on murrosvaiheessa olevan instituution saattohoidon merkki.
- Gilles Deleuze: Haastatteluja, Tutkijaliitto (2005), suom. Anna Helle, Vappu Helmisaari, Janne Porttikivi ja Jussi Vähämäki. Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin esipuheineen luettavissa ilmaiseksi täältä.